Unesco-ha­kupro­ses­si 2024-2026

Tornionjoen lip­po­ka­las­tus­kult­tuu­ri

Tornionjoen perinteinen koskikalastuskulttuuri on monipuolista aineetonta ja elävää perintöä, jonka osa lippokalastus on. Koskikentät ovat olennainen osa myös Tornionlaakson rakennettua kulttuuriympäristöä. Molemmin puolin jokea sijaitsevat koskikentät paistokotineen, aittoineen ja krenkkuineen kertovat perinteestä silloinkin, kun kukaan ei ole lippoamassa. Kalastusta harjoitetaan samoin perinteisin menetelmin Tornionjoen eli Väylän molemmin puolin ja siihen kuuluvat niin lippoaminen, krenkut, liponteko, varrassiika kuin kalan jakaminen.

Tornionjoen lippokalastuskulttuurin historia tunnetaan vuosisatojen taakse. Se jatkuu elävänä ja sukupolvelta toiselle eteenpäin siirtyvänä. Siihen liittyy erityisiä ja ainutlaatuisia käytäntöjä, tietoa kalan käyttäytymisestä ja luonnonilmiöistä, käsityötaitoa, erityisiä välineitä sekä kulttuurisia tiloja.

Tornionjoella ilmiön erikoisuutena on myös sen esiintyminen ja jatkuminen rajajoen molemmin puolin, kahden eri valtakunnan alueella – yhdessä kuningaskunnassa ja yhdessä tasavallassa.

Kalastuskulttuuri ja sen harjoittajat ovat tiiviissä vuorovaikutuksessa luonnon ja ympäristönsä kanssa. Perinne on olennainen osa yhteisön identiteettiä. Ilmiö on säilyttänyt erityisyytensä, mutta kehittynyt ja sopeutunut ympäristöönsä ja saanut uuden merkityksen yhteisön identiteetin vahvistajana ja uudenlaisena toimeentulon osana. Tornionjoella perinteessä ilmenee pieniä eroja eri apajapaikkojen välillä, kuitenkin perusperiaate on sama ja koko yhteisö näkee perinnekulttuurin arvon.

Ehdokkaana Unescon aineettoman kult­tuu­ri­pe­rin­nön listalle

Suomen seuraava Unescon ihmiskunnan aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon vietävä kohde koskee Tornionjoen perinteistä lippokalastuskulttuuria. Rajajoen elävää perintöä koskeva esitys valmistellaan yhteistyössä Ruotsin kanssa eli monikansallisen hakemuksen päähakijana on Ruotsin Institutet för Språk och folkminnen (ISOF). Suomen osalta valmistelusta vastaa Museovirasto. Tornionlaakson museo – Tornedalens museum koordinoi hakuprosessia perinteenharjoittajista muodostuvan yhteisön kanssa. Hakemus lähetetään maaliskuussa 2025 ja päätös mahdollisesta nimityksestä Unescon ihmiskunnan aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon saadaan joulukuussa 2026.

Opetus- ja kulttuuriministeriö nimesi vuoden 2017 marraskuussa Tornionjoen perinteisen koskikalastuskulttuurin Elävän perinnön kansalliseen luetteloon. Se sisältyy luettelossa aihealueeseen Luonto ja maailmakaikkeus. Kansallisista luettelosta tehdään ehdotuksia Unescon kansainvälisiin aineettoman kulttuuriperinnön luetteloihin. Ruotsin puolella Tornionjoen koskikalastuskulttuuri – Håvfisketraditionen i Tornedalen on nimetty kansalliseen aineettoman kulttuuriperinnön ehdokasluetteloon vuonna 2018.

Unescon ihmiskunnan aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon on Suomesta tähän mennessä nimitetty saunaperinne (2020) ja kaustislainen viulunsoitto (2021) sekä monikansallisina kohteina pohjoismaalainen limisaumaveneperinne (2021), jossa myös Ruotsi on mukana, sekä käsin valmistettuun lasiin liittyvä tieto, taito ja tekniikat (2023) viiden muun maan kanssa. Ruotsista kesälaidunperinne (ruots. fäbodkultur) lisättiin luetteloon yhdessä Norjan kanssa vuonna 2024.

Ha­ke­mus­pa­ket­ti ja prosessin aikataulu

Unescon hakemus aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon koostuu neljästä osa-alueesta:

1. Ha­ke­mus­lo­ma­ke, noin 15 sivua
2. Perinnettä esittelevä video, 15 minuuttia
3. Perinnettä esitteleviä valokuvia, yhteensä 10 kpl
4. Yhteisön, yksilöiden ja si­dos­ryh­mien suos­tu­mus­kir­jeet Unesco-haun tukemiseksi

Vaihe 1: Valmistelu, asiakirjojen ja liitteiden toimittaminen

31.3.2025: Määräaika, johon mennessä hakemusten on oltava perillä sihteeristössä.
30.6.2025: Määräaika, johon mennessä sihteeristö on käsitellyt tiedostot, mukaan lukien rekisteröinti ja vastaanottotodistus. Jos tiedosto todetaan puutteelliseksi, sopimusvaltiota pyydetään täydentämään tiedosto.
30.9.2025: Määräaika, johon mennessä sopimusvaltion on toimitettava sihteeristölle tiedoston täydentämiseksi tarvittavat puuttuvat tiedot, jos sellaisia on. Puutteelliset tiedostot palautetaan sopimusvaltioille, jotka voivat täydentää ne myöhempää jaksoa varten.

Vaihe 2: Arviointi

Joulukuu 2025 – toukokuu 2026: Arviointielimen suorittama nimitysten arviointi.
Huhti-kesäkuu 2026: Kokous arviointielimen loppuarviointia varten.
Neljä viikkoa ennen valiokunnan istuntoa: Nimitystiedostot ja arviointiraportit ovat saatavilla verkossa sopimusvaltioiden kuulemista varten.

Vaihe 3: Päätös

Marras-/joulukuu 2026: Hallitustenvälinen komitea käsittelee ehdotukset ja tekee päätöksensä.

Unescon yleis­so­pi­mus aineettoman kult­tuu­ri­pe­rin­nön suo­je­le­mi­ses­ta

Unescon yleissopimus aineettoman kulttuuriperinnön suojelemisesta on YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö Unescon ja sen jäsenvaltioiden yhteinen sopimus, jonka Unescon yleiskonferenssi hyväksyi 17. lokakuuta 2003. Sen tavoitteena on edistää aineettoman kulttuuriperinnön vaalimista lisäämällä tietoisuutta aineettoman kulttuuriperinnön merkityksestä paikallisella, kansallisella ja kansainvälisellä tasolla yhteistyössä yhteisöjen, ryhmien ja kansalaisjärjestöjen kanssa sekä tarjota kansainvälistä yhteistyötä ja apua. Yleissopimus antaa raamit tavoitteiden toteuttamiseen, mutta jättää myös tilaa kansallisille tulkinnoille ja vapauden valita toimeenpanotapa.

Sopimuksessa määritellään aineettoman kulttuuriperinnön olevan ”käytäntöjä, kuvauksia, ilmauksia, tietoa, taitoja – sekä niihin liittyviä välineitä, esineitä, artefakteja ja kulttuurisia tiloja – jotka yhteisöt, ryhmät ja joissain tapauksissa yksityishenkilöt tunnustavat osaksi kulttuuriperintöään”. Sopimus tunnistaa myös näihin liittyvät välineet, esineet ja kulttuuriset tilat osaksi aineetonta kulttuuriperintöä.

Unesco hyväksyi sopimuksen vuonna 2003, mutta ilmiönä aineeton kulttuuriperintö on yhtä vanha kuin ihmiskunta. Sen ilmenemismuotoja voivat olla esimerkiksi suulliset perinteet, esittävät taiteet, sosiaalisen elämän käytännöt, rituaalit ja juhlamenot tai luontoa ja maailmankaikkeutta koskevat tiedot, taidot ja käytännöt.

Aineeton kulttuuriperintö säilyy ja välittyy elävänä ja muuntuvana sukupolvilta seuraaville. Tällaisen kulttuuriperinnön avulla voi Unescon mukaan edistää kulttuurien välistä vuoropuhelua ja vahvistaa ihmisten kunnioitusta erilaisia elämäntapoja kohtaan.

Erityisen tärkeää aineettoman kulttuuriperinnön ymmärtäminen on erilaisten vähemmistöjen ja valtaväestön yhteiselon sujumisen ja kulttuurisen moninaisuuden säilymisen kannalta.

Tällä hetkellä Ihmiskunnan aineettoman kulttuuriperinnön luetteloissa on 749 kohdetta 146 maasta.