Tornionlaakson rakennusperintö
Tornionlaakson perinteinen rakennuskanta on muodostunut pitkälti hirsimateriaalin ehdoilla perinteisin työtavoin. Tarkoituksenmukaisuus ja rakennustekniikka sanelivat perinteisen rakennustavan niin kauan, kuin uudisasukkaat itse tekivät talonsa. Tornionlaaksolaisen talon tyylipiirteet esiintyivät kehittyneimmillään 1800-luvun lopun rakennuskannassa. Tornionlaaksolaista rakennusperintöä on kesänavetoista kirkkoihin ja 1700-luvulta nykypäivään.
Tornionlaaksolainen vanha pihapiiri eli kartano on neliö, jota suojaavat rakennukset kolmelta sivulta. Avoin sivu ja asuinrakennuksen pirttipääty ovat usein joelle päin. Asuinrakennus oli 1700-luvulla usein yksihuoneinen, mutta kehittyi 1800-luvun aikana pitkäksi parituvaksi, peräpohjalaiseksi taloksi, jonka toisessa päädyssä oli suuriuuninen pirtti ja toisessa tupa. Niiden väliin jäivät porstua ja kamari. Rakennustyyppi levisi suomalaisasutuksen mukana Tornionjoen länsipuolelle.
Asuinrakennusta vastapäätä sijaitsee navetta ja pihan kolmatta sivua rajaa makasiinirakennus eli puoji (puohi). Lukuisat sivurakennukset, kuten aitat, sauna, riihi, paja sekä pyramidikattoinen kesänavetta sijaitsivat yleensä pihapiirin ulkopuolella.
Pyramidikattoinen kesänavetta
Pyramidikattoinen kesänavetta on tornionlaaksolainen ja peräpohjalainen erikoisuus. Pyramidikattoisen kesänavetan katon muodon ja hormin aiheuttama voimakas ilmavirta imi eläimiä kiusanneet sääsket tehokkaasti ulos. Kesäkentälle ja navettaan muuttaminen päättyi 1960-luvun aikana, ja ehkä tästä johtuen kesänavettoja on säilynyt alisessa Tornionlaaksossa vain vähän.
Rakennetun kulttuuriympäristön vaaliminen
Tornionlaakson museo antaa tietoja ja neuvoja rakennusperintökohteiden inventointiin, kunnostamiseen ja avustusten hakemiseen liittyvissä kysymyksissä. Neuvontaa annetaan myös yksityishenkilöiden omistamien kohteiden hoitamiseen ja kunnostamiseen. Neuvonnasta ei peritä maksua.
Vanhan rakennuskannan korjaaminen
Rakennetun kulttuuriympäristön vaalimisen tärkein lähtökohta on olemassa olevan rakennuskannan säilyttäminen ja kunnostaminen. Kulttuurihistoriallisten arvojen säilymisen edellytyksenä on alkuperäisten ja perinteisten materiaalien ja korjausmenetelmien käyttäminen sekä ylikorjaamisen välttäminen. Kulttuuriympäristön hyvä hoito on pitkäjänteistä ja suunnitelmallista toimintaa, jossa kohteen tai alueen ominaispiirteet on tunnistettu ja niitä kunnioitetaan. Hyvin hoidettu kulttuuriympäristö on voimavara ja osa alueellista identiteettiä.
