Taide tilassa – tila meissä –teoksia Aineen taidemuseon kokoelmista
Vuoden 2025 Tornion kaupungintalon taideohjelma käsittelee tilaa ja tilallisuutta laajentaen sen koskemaan fyysisen tilan lisäksi esimerkiksi mielentiloja, luontoa ja yhteistä ympäristöä.
Kaupungintalolla nähtävässä näyttelyssä esitellään teoksia Aineen taidemuseon kokoelmista vuosilta 1952—2024 kaikkiaan 29 taiteilijalta. Mukana on maalauksia, valokuvia ja teoksia grafiikan eri tekniikoilla. Tänä vuonna näyttelyn taiteilijakaarti on kansainvälinen, suomalaistaiteilijoiden lisäksi mukana on taiteilijoita myös muista Pohjoismaista sekä mm. Saksasta ja Ukrainasta. Teosten näkökulmat vaihtelevat maisemakuvauksesta yksilön henkilökohtaisiin tunnetiloihin ja vuorovaikutukseen muiden elollisten, ympäristön ja ulottuvuuksien kanssa.
Teoksissa siirrytään konkreettisesta tilasta abstraktiin, fantasiasta todellisuuteen, valveesta ja uneen, jossa mittasuhteet ja painovoima ovat omalakisia ja lähes kaikki on mahdollista.
Aineen taidemuseo on suunnitellut Tornion kaupungintalon taideohjelman ja toteuttanut vuodesta 2021 lähtien kaupungintalolla vuosittain vaihtuvan näyttelyn. Teoksia on sijoitettu eri kerrosten käytäville sekä neuvotteluhuoneisiin henkilökunnan ja talossa vierailevien iloksi. Ensimmäisessä kerroksessa sijaitseva Wäinö Aaltosen Tanssija (1928) ja Börje Rajalinin Hopeahimmeli (1959) ovat pysyvästi osa kaupungintalon taideohjelmaa.
Aineen taidemuseon vuoden 2025 kokoelmanäyttely on nimeltään Talo taiteelle. Näyttely juhlistaa tänä vuonna neljäkymmentä vuotta täyttävää, arkkitehti Matti Porkan suunnittelemaa Rajakartano-rakennusta. Taidemuseon näyttelyt käsittelevät tilaa, arkkitehtuuria, rakennettua ympäristöä ja suhdettamme ympäröivään tilaan. Osana uusia näyttelyitä tehdään yhteistyötä mm. ammattioppilaitos Luovin sekä Tornion Työvoimalasäätiön nuorten kanssa.
Kaupungintalon taideohjelmassa on esillä teoksia Aineen taidemuseon, Maaretta Jaukkurin ja Tornion kaupungin taidekokoelmasta.
Näyttelytyöryhmä: Anita Alamaunu, Amanda Hakoköngäs, Jari Hannuniemi, Merja Hooli, Virpi Kanniainen, Aapo Suominen, Neea Rautio, Brita-Kaisa Välimaa
2. kerros
Neuvottelutila
Hannu Lukin (1963, Keitele) Rannalla (Oulujoki), 1996, öljy kankaalle, Aineen taidemuseon kokoelma
Järvimaisemissa Keiteleellä syntynyt Hannu Lukin on toiminut maalauksen opettajana Limingan taidekoulussa vuodesta 1991. Hänet tunnetaan kookkaista maalauksistaan, joiden aiheina henkilökuvien lisäksi ovat mm. lakeus- ja vuoristomaisemat. Lukinin maalauksissa määräävä tekijä on väri. Työskentelytapa on spontaani ja nopeaan havaintoon perustuva ja tapahtuu kiihkein, voimakkain siveltimenvedoin. Lukin on romantikko, joka löytää kauneuden väristä ja siveltimen liikkeistä, jotka herättävät maalausten tarinat eloon. Teoksessa Rannalla näemme hahmon räikeissä shortseissaan. Hahmon rentous, maiseman vehreys ja yltäkylläisyys sekä taivaalla lähestyvä tai väistyvä pilvimassa luovat vahvan kontrastin herättäen maalauksen tarinan eloon.
Käytävä
Stig Fredrikson (1929–2008, Porvoo) Palloja, 1983, akvarelli, Maaretta Jaukkurin kokoelma
Stig Fredriksson oli pitkän uran tehnyt suomalainen taidemaalari, joka esitteli töitään ensimmäisen kerran vuonna 1947. Fredriksson opiskeli maalausta Vapaassa taidekoulussa Helsingissä vuosina 1944–49 ja Suomen Taideakatemian koulussa 1947–48. Fredrikssonin taiteessa pallon muodolla on keskeinen merkitys ja taiteilija saikin lisänimen “Boll-Fredriksson”. Teoksessa taiteilija on kuvannut kuultavia palloja tiheästi ja lomittain, muodostaen pallojen avulla tilan, joka tuntuu kuin jatkuvan eteenpäin. Teoksen kokija voi kuvitella olevansa erilaisten muotojen keskellä, pallojen optinen sommittelu luo yksinkertaisella tavalla tilaa.
Ilya Kabakov (1933, Neuvostoliitto – 2023, New York), Go fuck yourself, 1993, serigrafia, Maaretta Jaukkurin kokoelma
Taiteilija Ilya Kabakov syntyi nykyisen Ukrainan alueella, Neuvostoliitossa Dnipropetrovskin kaupungissa. Opiskeltuaan taidetta Moskovassa ja liityttyään ajan kuvataiteilijoiden alakulttuuripiireihin, Kabakov emigroitui Yhdysvaltoihin vuonna 1987. Kabakov työskenteli paljon yhdessä vaimonsa Emilia Kabakovin kanssa toteuttaen suuria installaatioita lukuisiin kansainvälisiin näyttelyihin. Kabakovin laivoja esittävä grafiikan lehti on vuodelta 1993. Se esittää venäläisiä sota-aluksia, joiden taustalla on kyrillisin kirjaimin teksti “Go fuck yourself”. Teos nousi uudestaan suuren yleisön tietoisuuteen ja meemien aiheeksi, kun Venäjä aloitti hyökkäyssodan Ukrainaan. Teoksen ja sen tekstin katsotaan symboloivan ukrainalaisten vastarintaa ja sinnikkyyttä. Teos kuuluu Maaretta Jaukkurin kokoelmaan.
Paavo Kauramäki, (1929–2012, Helsinki), nimeämätön, 1986, litografia, Aineen taidemuseon kokoelma
Vuonna 2012 Paavo Kauramäen perikunta lahjoitti Aineen taidemuseon kokoelmaan 24 taiteilijan teosta. Merkittävä lahjoitus muodostaa kattavan ja monipuolisen kokonaiskuvan Paavo Kauramäen urasta.
Paavo Kauramäen taiteessa värillä on keskeinen merkitys. Hänen teoksissaan voi nähdä selkeyden ja järjestyksen lisäksi myös vapautta, leikkisyyttä, musiikillisuutta ja rytmejä. Paavo Kauramäki piti itseään konstruktivistina. Hän halusi tuoda teoksiinsa yhteiskunnallisia vaikutteita ja otti niiden aiheisiin ja väreihin tietoisesti vaikutteita ympäröivästä todellisuudesta.
Taiteellisen uransa lisäksi Paavo Kauramäki suunnitteli Tikkurilan väritehtaan värikarttoja ja oli mukana kaupunkisuunnittelussa suunnitellen mm. urbaanien betonilähiöiden ja rautatieasemien värimaailmoja.
3. kerros
Neuvottelutila
Marika Mäkelä (1947, Oulu) Recurving Waves, 1998, akvatinta, fotoetsaus, lyöntimetalli, Aineen taidemuseon kokoelma
Marika Mäkelä (o.s. Koskinen) on oululaislähtöinen taidemaalari. Mäkelä kuuluu Suomen taiteessa 1980-luvulla nousseisiin voimakkaisiin naistaiteilijoihin. Teokset käsittelevät usein sisäisiä näkyjä ja maailmoja sekä viittauksia idän kulttuureihin, jotka kulkevat taiteilijan graafisessa tuotannossa. Teoksen graafiset muodot ja merkit kasvavat orgaanisesti oranssin, mustan ja hopean eri väreissä ja teoksessa voi nähdä viittauksia esimerkiksi mandaloihin tai mosaiikkeihin.
Käytävä
Karin Westerlund (1955, Karlshamn, Ruotsi) Nimetön, 1980-luku, akvarelli, Maaretta Jaukkurin kokoelma
Karin Westerlundin akvarelli johdattelee katseen kuusen katveesta mutkittelevaa polkua pitkin, kunnes saapuu punaiseen tupaan. Ruotsalaisen taiteilijan teoksessa voi nähdä leikkisyyttä, lapsuuden maailmaa, jossa suuren, tumman kuusen takana pilkottaa turvallinen tila. Karin Westerlund on kuvataiteen lisäksi työskennellyt myös elokuvien tekijänä ja hänen maalauksissaan voi nähdä elokuvallisia tiloja, kuin luonnoksia elokuvan kohtauksiin.
Jon Oskár (1954, Reykjavik, Islanti) Dude, 1980-luku, öljy kankaalle, Maaretta Jaukkurin kokoelma
Islantilaisen taiteilijan Jon Oskárin teos Dude kuvaa läheltä ornamenttimaisia kasvoja. Tapa, jolla teos on maalattu muistuttaa vanhan rakennuksen fasadia, murtuvaa pintaa ja kivimateriaaleja. Teoksen visuaalinen kieli ornamentteineen tuo mieleen klassisen veistotaiteen. Taiteilijan rosoinen maalausjälki on tunnistettava ja omaperäinen. Teos kuuluu nykytaiteen professori, kuraattori Maaretta Jaukkurin lahjoituskokoelmaan.
Tuomas Mäntynen (1932–2024, Helsinki), Nimetön (Hattupäinen mies), 1971, öljy puulle, Maaretta Jaukkurin kokoelma
Tuomas Mäntynen oli suomalainen taidemaalari ja pesäpalloilija. Taiteilijana Mäntynen käytti etunimeään Tuomas ja urheilijana hänet tunnettiin Rauno Mäntynen -nimellä. Mäntynen opiskeli Helsingissä Taideteollisessa oppilaitoksessa 1952–54, Vapaassa taidekoulussa 1954–57 sekä Pariisissa Academié de la Grande Chaumièressä. Surrealismi ja vahvat värialueet on Mäntysen teoksissa usein läsnä. Tuomas Mäntynen sai Pro Finlandia-mitalin vuonna 1986 ja professorin arvonimen 1996. Urheilijana Mäntynen saavutti mm. vuonna 1959 Pallo-Tovereiden lukkarina Suomen mestaruuden. Teos Nimetön (Hattupäinen mies) edustaa taiteilijan tunnetuinta surrealistista ja naivistista tyyliä.
4. kerros
Neuvottelutila
Kirsti Muinonen (1943, Helsinki) Takapiha, akryyli ja öljy kankaalle, 2024, Aineen taidemuseon kokoelma
Aineen taidemuseon kokoelmiin hankittiin syksyllä 2024 oululaisen taiteilija Kirsti Muinosen teos Takapiha. Teos tullaan sijoittamaan Tornion kaupungin uuteen Isopalon päiväkotiin, sitten kun rakennus on valmis. Kirsti Muinosen teoksia esiteltiin Aineen taidemuseossa syksyllä 2024 taiteilijan yksityisnäyttelyssä nimeltä Piknik. Kirsti Muinonen on tehnyt pitkän taiteellisen uran sekä vuosikymmenien opetustyön, josta pisimpään Oulun yliopiston arkkitehtuurin osastolla vuosina 1990–2010, opettaen arkkitehtuurin opiskelijoille värioppia ja taiteen perusopintoja. Kirsti Muinonen opiskeli Suomen Taideakatemian koulussa vuosina 1966–1970 ja Taideteollisessa korkeakoulussa 1993–1996. Kirsti Muinosen teoksia kuuluu useisiin merkittäviin kokoelmiin mm. Oulun ja Kajaanin taidemuseon, Aineen Kuvataidesäätiön, Joensuun taidemuseon, Helsingin taidemuseon, Jenny ja Antti Wihurin rahaston ja Norrbottenin läänin taidekokoelmiin.
Käytävä
Liisa Harju (1950, Muhos) Matkalla, öljy kankaalle, 2012, Aineen taidemuseon kokoelma
Liisa Harju on työskennellyt taiteellisen työnsä ohella mm. taideopettajana. Harju on maalannut Matkalla-teoksen Berliinissä, jossa hän on työskennellyt residenssitaitelijana useaan eri otteeseen. Taiteilijaa kiehtoi teoksensa kohteessa erityisesti vaatteen liikkeen maalauksellisuus esteettisenä elämyksenä, mutta myös oma kokemus siirtolaisuudesta 1960-luvulla Etelä-Ruotsissa. Teoksessa hän on käsitellyt omaa kokemustaan toiseuden kokemuksesta ja irrallisuudesta ympäröivästä yhteiskunnasta. Teoksessa Matkalla on kuvattu arkinen tilanne. Arjen yläpuolelle nousee toisen auttaminen ja rinnalla kulkeminen. Painavankin taakan voi jakaa toisen ihmisen kanssa.
Torsten Renqvist (1924, Taalainmaa – 2007, Tukholma, Ruotsi) Sorsia, Kettu, Siili (1952), puupiirros paperille, Maaretta Jaukkurin kokoelma
Ruotsalaisen monipuolisen taiteilijan Torsten Renqvistin tuotantoa kuuluu nykytaiteen professori Maaretta Jaukkurin Aineen taidemuseolle lahjoittamaan taidekokoelmaan. Etelä-Ruotsissa asunut Torsten Renqvist työskenteli 1950-luvulta lähtien kesäisin pohjoisessa, Överkalixissa Sandsjärvellä ja yhteys pohjoiseen luontoon ja Norrbotteniin oli hänelle tärkeää.
Renqvistin sympaattisissa eläinhahmoissa voi nähdä vahvoja tunnetiloja. Teosten tekniikkana on puupiirros. Puupiirtäminen on fyysinen tapa tehdä taidetta, jossa kuva-aihe konkreettisesti kaiverretaan esiin laatan, puun pinnasta. Kaksiulotteisesta kuvasta tulee kolmiulotteinen tila.
5. kerros
Neuvottelutila
Pirjo Nykänen (1957, Kuusamo), Kirjava päivä, 2014, valokuva, Aineen taidemuseon kokoelma
Oulussa asuvan ja työskentelevä Pirjo Nykäsen valokuva Kirjava päivä tutkii valoa, tilaa ja materiaalin kokemusta. Teoksillaan hän on kommentoinut usein naiseutta käyttäen teoksissaan mm. tekstiilimateriaaleja. Taiteilija on nostanut teoksen keskeiseksi elementiksi erityisesti kodin piiriin liittyvän arkisen tekstiilin. Värikäs tilkkupeitto toimii samanaikaisesti rajana ja yhteytenä kahden tilan välillä. Peiton läpinäkyvyys häivyttää näiden tilojen välistä rajaa, jota peiton läpinäkyvän hahmon ojennettu käsi sulkee tai avaa.
Teos ikään myös kuin kuvittaa sanontaa ”Elämä kuin tilkkutäkki”. Tilkkutäkissä on vähän sekaisin ja epäjärjestyksessä vaihtelevia värejä, tunnelmia ja tapahtumia, yksittäisiä päiviä, jotka kietoutuvat toisiinsa rakentaen meille jokaiselle omanlaisen elämänkudelman – kuten tilkkupeitto, joka muodostuu monista erivärisistä ja -muotoisista paloista.
Käytävä
Paul Osipow (1939, Kymi), Hexad (luonnos), 1993, Maaretta Jaukkurin kokoelma
Paul Osipow on suomalainen monipuolinen taiteilija ja näyttelijä. Läpimurtonsa kuvataiteilijana Osipow teki vuonna 1966 järjestetyssä Nuorten näyttelyssä Helsingissä. 1960–70-luvuilla Paul Osipow toimi näyttelijänä useissa kotimaisissa elokuvissa, kuten Risto Jarvan ohjaamassa elokuvassa Työmiehen päiväkirja (1967) ja Matti Kassilan Haluan rakastaa, Peter (1972). Sittemmin Paul Osipow on omistautunut kuvataiteen tekemiselle, josta hänet on palkittu mm. Prinssi Eugenin mitalilla vuonna 1989. Vuonna 2019 Helsingin Taidehallissa esiteltiin taiteilijan juhlanäyttely, jossa Osipowin monipuolisesta ja polveilevasta tuotannosta todettiin “Taiteilija ei noudata yhtä tiettyä tyylisuuntaa tai ideologiaa, vaan on kautta uransa ammentanut omaehtoisesti taiteen historiasta keskittyen maalaamiseen orgaanisena tapahtumana, jossa värit ja muoto hakevat paikkaansa kankaalla.”.
Ilkka-Juhani Takalo Eskola (s. 1937, Keminmaa), Matkalla lapsuuteen, sekatekniikka paperille, 2023, Aineen taidemuseon kokoelma
Miltä pienen lapsen maailma näyttää yli 80-vuotiaan ihmisen näkökulmasta? Ovatko pitkän elämän nähneen ihmisen unet ja unelmat lopulta samoja kuin elämän alkuvaiheessa? Ilkka Juhani Takalo-Eskolan värikkäät ja riemukkaat maalaukset käsittelevät lapsuutta ja vanhuutta.
Keminmaassa syntyneen ja lapsuutensa viettäneen Ilkka Juhani Takalo-Eskolan (s. 1937) filosofinen maailma heräsi jo varhain Kemijoen läpinäkyvää vettä ja kosken kuohuja katsellessa. Ilkka Juhani Takalo-Eskolan monipuolinen ja runsas ura on Suomen kuvataiteessa vertaansa vailla. Käsite- ja performanssitaiteen pioneereihin lukeutuva Takalo-Eskola on säilyttänyt taiteen tekemisessään jatkuvan iloisen etsijän uteliaisuuden. Takalo-Eskolan ura alkoi jo 1960-luvulla kokeellisen kirjoittamisen ja kirjallisuuden kääntämisen parissa. Taiteilijan tuotantoon sisältyy muun muassa runoteoksia, piirroksia, maalauksia ja performansseja. Poikkeuksellisen Takalo-Eskolan pitkästä taiteilijan urasta tekee se, että hän ei ole koskaan hankkinut muodollista taidekoulutusta. Ilkka Juhani Takalo-Eskola on saanut elämäntyöstään Ars Fennica -palkinnon vuonna 2006. Hän on toiminut Kuvataideakatemian yliopettajana ja rehtorina. Takalo-Eskolan yksityisnäyttely esiteltiin Aineen taidemuseossa kesällä 2023.
6. kerros
Neuvottelutila
Pentti Tulla (1937, Laukaa – 1988, Kemijärvi) Testikuva, 1971, öljy kovalevylle, Tornion kaupungin kokoelma
Pentti Tulla oli Lapissa vaikuttanut taiteilija, joka oli kotoisin Keski-Suomesta, Laukaasta. Tulla opiskeli opettajaksi Helsingin, Turun ja Jyväskylän yliopistoissa ja teki työuransa matematiikan opettajana Kemijärvellä. Vuonna 1973 Tulla siirtyi opettajan työstään päätoimiseksi taiteilijaksi. Tullan taide on usein matematiikasta ja geometrisista muodoista innoittunutta. Tulla maalasi myös Lapin maisemia abstraktisti, kuvaten Lapin luontoa ja ilmiöitä luonnossa palloina, typografiana ja muina geometrisina merkkeinä. Teos Testikuva on Kemijärven ja Rovaniemen kaupunkien lahjoitus Tornion kaupungille vuonna 1973 ja edustaa taiteilijan tunnetuinta, geometristä ja optista kautta hänen tuotannossaan.
Tulla teki uransa aikana paljon grafiikkaa, mutta työskenteli myös maalauksen parissa. Pentti Tulla toimi Lapin Läänintaiteilijana vuosina 1974–83 ja sai ensimmäisenä lappialaisena taiteilijana valtion työskentelyapurahan.
Käytävä
Sakari Paasilahti (1900, Lappeenranta – 1970, Helsinki) Tunturit, 1952, Tornion kaupungin kokoelma
Sakari Paasilahti oli diplomi-insinööri, osaamisalueenaan maa- ja vesitalous. Sodan jälkeen Paasilahti muutti Helsingistä Pohjois-Suomeen piiri-insinööriksi ja myöhemmin takaisin Helsinkiin maanviljelysinsinööriksi. Taiteen tekeminen muodostui Paasilahdelle tärkeäksi ja pohjoisessa asuessaan hän piti ensimmäisen oman näyttelynsä Torniossa vuonna 1954 sekä osallistui aktiivisesti Lapin taiteiden yhteisseuran, Seitapiirin toimintaan. Tornion kaupungin kokoelmissa on useita Paasilahden teoksia, joihin taiteilija on tallentanut Torniota ja muita Lapin maisemia ja nyt jo kadonnutta kaupungin rakennuskantaa.
Ina Colliander (1905, Pietari–1985, Helsinki), Äiti ja lapsi, 1962, puupiirros, Tornion kaupungin kokoelma
Venäjällä vuonna 1905 syntynyt Ina Colliander aloitti taideopintonsa Pietarissa. Hän muutti perheensä kanssa Suomeen vuonna 1923 aloittaen pian opinnot Helsingissä Taideteollisuuskeskuskoulussa. Ina Colliander tunnetaan yhtenä keskeisenä, kansainvälisestikin tunnustettuna suomalaisen puupiirrostaiteen mestarina ja edelläkävijänä sekä ikonitaiteen uudistajana. Erityisesti Collianderin enkelikuvista on tullut laajasti tunnettuja ja rakastettuja. Hän sai ansioistaan vuonna 1959 Pro Finlandia –mitalin. Ortodoksinen Colliander teki myös kirkkotaidetta, jota on nähtävillä mm. Helsingissä Uspenskin katedraalissa sekä Helsingin ortodoksisen hautausmaan Pyhän Elian kirkossa.
Jorma Hautala (1941, Helsinki) Nimetön, 1990, serigrafia, Maaretta Jaukkurin kokoelma
Jorma Hautala on erityisesti grafiikanteoksistaan tunnettu taiteilija. Hautalan konstruktivistinen tyyli muodostui varhain 1960-luvulla hänen opiskellessaan Helsingissä Vapaassa taidekoulussa ja Taideteollisessa korkeakoulussa. Konstruktio eli rakennelma on Hautalan taiteellisen ajattelun perustaa. Jorma Hautalan teoksia on useissa julkisissa tiloissa, joissa niiden geometrinen muotokieli on vahvassa dialogissa arkkitehtuurin rakenteiden ja julkisen tilan kanssa. Nimetön, abstrakti teos on toteutettu serigrafia eli silkkipainotekniikalla. Tekniikkaa käytetään myös esimerkiksi tekstiilien painannassa. Jorma Hautala on palkittu työstään taiteilijana mm. Pro Finlandia mitalilla vuonna 1989.
7. kerros
Neuvottelutila
Henri Hagman (1974, Oulu) On, 2010, akvarelli, guassi, akryyli, Aineen taidemuseon kokoelma
Rovaniemellä asuva ja työskentelevä Henri Hagman on taidemaalari, mutta toimii myös opettajana Lapin yliopistossa ja Lapin AMK:n kuvataiteen koulutusohjelmassa. Hagman on perinteisen maalaustaiteen rinnalla toteuttanut myös maalauksellisia performansseja ja yhteisöllisiä maalaustapahtumia. Hän myös kirjoittaa taiteesta ja on julkaissut kaksi kirjaa mm. värien maailmasta.
Henri Hagman maalaa abstraktilla tavalla keskittyen erityisesti väriin. Hänen värivoimainen maalaustapansa kutsuu meitä pohtimaan värien olemusta ja omaa kokemusta niistä. Värit ovat paitsi monimutkainen ilmiö, mutta myös yllättävän henkilökohtainen kokemus. Värien näköhavaintoon vaikuttavat mm. silmän rakenne, mutta myös aikaisemmat kokemuksemme väreistä. Hagmanin teos On kannustaa meitä katsomiseen. Kuten taiteilija kirjoittaa kirjassaan Värimaalauksen huipulle – 18 askelta puhtaampaan näkemiseen: ”Mitä maalaustaiteessa tulee nyt katsoa, kun kuva-aihe käy yhdentekeväksi? Väriä tietenkin!”.
Käytävä
Olavi Korolainen (1931–2022, Kemi) Seitsemäs aalto, 2001, öljy kankaalle, Aineen taidemuseon kokoelma
Olavi Korolainen oli kemiläinen taiteilija ja kolmivuorotyötä tekevä sähköasentaja. Korolainen opiskeli taidetta aluksi itsenäisesti kirjekurssien muodossa ja sai myöhemmin opetusta Kemissä vaikuttaneilta taiteilija – pedagogeilta Nina Vanakselta ja Liisa Rautiaiselta. Yhdessä Vanaksen, Rautiaisen ja viiden muun kemiläisen taiteilijan kanssa Korolainen muodosti 1960–1980-luvuilla vaikuttaneen aktiivisen taiteilijaryhmän nimeltä “Ryhmä Kemi”. Korolaisen maalaustyyliä kuvaillaan usein koloristiseksi ja rohkeaksi, tunnistettavaksi värien käyttäjäksi. Siitä hyvänä osoituksena on myös teos Seitsemäs aalto, värillinen tila.
Helinä Wähä (1925–2013, Helsinki) Omakuva, 1956, öljy kankaalle, Aineen taidemuseon kokoelma
Helinä Wähä (1925–2013, Helsinki), Hietaniemen kappeli, 1975, öljy kankaalle, Aineen taidemuseon kokoelma
Helinä Wähä oli Helsingin Käpylässä asunut taiteilija, jonka sukujuuret tulevat Alatorniolle. Wähä syntyi maalareiden sukuun. Helinä Wähän isä oli taidemaalari Seth Joel Wähä (1888–1958) ja isän isä koristemaalari Johan Petter Wähä, joka oli syntynyt Alatorniolla 1863. Vaikka Helinä Wähä oli paljasjalkainen käpyläläinen, yhteys pohjoiseen säilyi kuitenkin niin, että kauppaneuvos Veli Aine hankki aikanaan yksityiseen taidekokoelmaansa Tornioon kolme Helinä Wähän maalausta. Lisäksi Aineen Kuvataidesäätiön kokoelmiin kuuluu myös Helinä Wähän isä, Seth Joel Wähän tuotantoa, maisemia Torniosta. Vuonna 2023 Aineen taidemuseo esitteli Helinä Wähän tuotantoa FOKUS-näyttelyssä ja hankki taiteilijan omakuvan sekä maisemateoksen kokoelmiinsa. Öljyvärimaalaus Omakuva vuodelta 1956 esittelee määrätietoisen taiteilijan katseen ja Wähän lempeän väripaletin. Maisema Hietaniemen kappeli (1975) esittää Helsingin Hietaniemen hautausmaan rakennuksia ja taiteilijalle ominaista maalaustyyliä. Wähän tuotannossa toistuu erityisesti kaupunkikuvaukset ja hänen kiinnostuksensa arkkitehtuuriin. Helinä Wähä oli töitään aktiivisesti esitellyt taiteilija, jonka yksityiselämästä on kuitenkin säilynyt jälkipolville niukasti tietoa. Aikalaishaastatteluissa häntä kuvataan usein hieman mystiseksi, tummakulmaiseksi taiteilijaksi, jonka teosten aiheiden suppeus kuvaa taiteilijan henkistä ankaruutta ja keinojen karsintaa.
8. kerros
Neuvottelutila
Hanna Kanto (s.1981), Kiss-73, 2012, akryyli ja öljy kankaalle, Aineen taidemuseon kokoelma
Hanna Kanto on torniolaislähtöinen kuvataiteilija, joka valmistui taiteen maisteriksi Lapin yliopistosta vuonna 2007 ja kuvataiteen maisteriksi Kuvataideakatemiasta vuonna 2022. 2010-luvun alussa hänen kiinnostuksensa herättivät autioituneet talot Tornionjokilaaksossa. Hanna Kannon maalauksessa liikutaan tilassa, jonka ohi aika on ajanut. Vettyneet, vihreään kasvustoon jo osin peittyvät seinät tuottavat ehkä aistimuistoja: miltä pitkään tyhjillään olleessa talossa tuoksuu, millaiselta ilma siellä tuntuu? Hylätyt talot kiehtovat mieltä ja herättävät kysymyksiä; mitä täällä on tapahtunut? Teoksessa edelliset tilassa vierailleet ovat jättäneet puumerkkejään.
Käytävä
Fransk Kannik (1949–2011, Kööpenhamina), Nimetön, sekatekniikka, Maaretta Jaukkurin kokoelma
Tanskalainen taiteilija Frans Kannik on käsitellyt teoksensa pohjaa, ohutta paperia, josta on tullut ryppyjen ja laskosten kautta kolmiulotteinen tila. Kannikin lähes abstraktissa, nimettömäksi jääneessä teoksessa voi nähdä ihmisen kaltaisia hahmoja tilassa. Rohkea kehollisuus olikin tanskalaisen Kannikin tuotannossa kenties tärkeimpiä aiheita. Teoksen oikeaan alakulmaan taiteilija on kirjoittanut omistuskirjoituksen ja kiitokset nykytaiteen professori, kuraattori Maaretta Jaukkurille. Tornionlaislähtöinen Jaukkuri lahjoitti mittavan taidekokoelmansa Aineen taidemuseolle vuonna 2022.
Ilkka Juhani Takalo-Eskola (s. 1937, Keminmaa), Matkalla lapsuuteen, sekatekniikka paperille, 2023, Aineen taidemuseon kokoelma
Miltä pienen lapsen maailma näyttää yli 80-vuotiaan ihmisen näkökulmasta? Ovatko pitkän elämän nähneen ihmisen unet ja unelmat samoja kuin elämän alkuvaiheessa? Ilkka Juhani Takalo-Eskolan värikkäät ja riemukkaat maalaukset käsittelevät lapsuutta ja vanhuutta.
Keminmaassa syntyneen ja lapsuutensa viettäneen Ilkka Juhani Takalo-Eskolan (s. 1937) filosofinen maailma heräsi jo varhain Kemijoen läpinäkyvää vettä ja kosken kuohuja katsellessa. Ilkka Juhani Takalo-Eskolan monipuolinen ja runsas ura on Suomen kuvataiteessa vertaansa vailla. Käsite- ja performanssitaiteen pioneereihin lukeutuva Takalo-Eskola on säilyttänyt taiteen tekemisessään jatkuvan iloisen etsijän uteliaisuuden. Takalo-Eskolan ura alkoi jo 1960-luvulla kokeellisen kirjallisuuden ja kääntämisen parissa. Taiteilijan tuotantoon sisältyy mm. runoteoksia, piirroksia, maalauksia ja performansseja. Poikkeuksellisen Takalo-Eskolan pitkästä taiteilijan urasta tekee se, että hän ei ole koskaan hankkinut muodollista taidekoulutusta. Ilkka Juhani Takalo-Eskola on saanut elämäntyöstään Ars Fennica -palkinnon vuonna 2006. Hän on toiminut Kuvataideakatemian yliopettajana ja rehtorina. Takalo-Eskolan yksityisnäyttely esiteltiin Aineen taidemuseossa kesällä 2023.
Thorbjørn Sørensen (s. 1961, Oslo) Utan titel (Black boy), akvarelli paperille, 2008, Maaretta Jaukkurin kokoelma
Norjalainen taiteilija Thorbjørn Sørensen on hienovaraisen ja lähes minimalistisen akvarellin mestari. Sørensenin teoksessa tyhjä tila on olennainen osa teosta. Vaikka hahmon ympäröivä tila on jätetty teoksessa tyhjäksi, tyhjyydestä aivan kuin lankeaa vahva varjo henkilön eteen. Taiteilija on onnistunut akvarelleilla luomaan tilan, joka jää ikään kuin teoksen ulkopuolelle. Hahmon edessä on paikka, jonka jokainen voi itse kuvitella.
9. kerros
Tuomas Korkalo (1978, Rovaniemi), Liisa ihmemaassa, 2019, vesiväri, muste, akryyli, kollaasi kankaalle, Aineen taidemuseon kokoelma
Tuomas Korkalo on Rovaniemellä asuva ja työskentelevä kuvataiteilija. Hänen abstraktien maalaustensa peruselementtejä ovat väri, valo, pinta, viiva ja muoto. Näitä elementtejä ja niiden välisiä suhteita ja rinnastuksia muokaten ja pakopisteitä sovitellen syntyy illuusio liikkeestä ja avaruudellisesta tilasta. Vaikutteita työhönsä taitelija poimii mm. väriopista ja taidehistoriasta. Työskentelylle tärkeää ovat myös sattumanvaraisuus ja absurdi logiikka.
Lewis Carrollin kirja Liisan seikkailut ihmemaassa (1865) on eräs tunnetuimmista saduista. Tuomas Korkalon teoksessa Liisa ihmemaassa pääsemme mukaan vapaaseen pudotukseen, fantasiamaailmaan ja tilaan, jossa arjen logiikka ei enää päde.
10. kerros
Lounge
Raisa Raekallio (1978, Kittilä) & Misha del Val (1979, Bilbao, Espanja/Baskimaa) Kauheat syntymäpäivät, 2018, öljy pellavalle, Aineen taidemuseon kokoelma
Kittiläläinen taiteilijapariskunta Raisa Raekallio ja Misha del Val ovat yli kymmenen vuoden ajan luoneet yhteistyössä maalauksia, piirustuksia, performanssiteoksia, kuraattoriprojekteja ja podcasteja. Teos Kauheat syntymäpäivät on syntynyt Raekallion ja del Valin yhteismaalauksena, kuten monet muutkin taiteilijaparin teokset. Raekallio & del Val eivät suunnittele tai keskustele maalausprosessin aikana, vaan lopputulos on kahden luovan mielen intuitiivisesti synnyttämä teos. Maalauksessa joukko hahmoja on kokoontunut yhteiseen pöydän ääreen juhlimaan. Pöydällä on kakkuja, mutta tunnelma on ristiriitainen. Teoksen nimi viittaa siihen, että juhlan tunnelma voi olla monitulkintainen ja paradoksaalinen, riippuen siltä kuka tilanteessa on.
Vuonna 2023 Raisa Raekalliolle ja Misha del Valille myönnettiin Suomen Taiteilijaseuran kuvataiteilijapalkinto. Raisa Raekallion ja Misha del Valin näyttely Lapin piha on esillä Aineen taidemuseossa 13.12.2024-13.4.2025.
Pieni neuvotteluhuone
Svein Johansen (1946, Oslo), Nimetön, öljy kankaalle, 1980-luku, Maaretta Jaukkurin kokoelma
Norjalaisen taiteilija Svein Johansenin nimeämättä jääneessä teoksessa ollaan arkkitehtonisesti mielenkiintoisessa tilassa, raunioilla tai historiaa huokuvalla paikalla, jossa tunnelma on unenenomainen. Taiteilija Svein Johansen on ensimmäiseltä koulutukseltaan kemian insinööri ja hänen tuotannossaan korostuu kiinnostus tiloihin ja rakennettuun ympäristöön. Johansenin maalausten visuaalista kieltä on kuvattu lyyriseksi, ilmavaksi ja melankoliseksi.
Leena Luostarinen (1949–2013), Punainen lumme, 1988, Maaretta Jaukkurin kokoelma
Taidemaalari Leena Luostarisen taiteellinen läpimurto tapahtui 1970–80-lukujen vaihteessa uuden ekspressionistisen maalaustavan myötä. Läpimurto teki hänestä yhden sukupolvensa tunnetuimmista taiteilijoista, suuren yleisön keskuudessa hän oli erittäin pidetty. Luostarinen vaikutti myös myöhempiin taiteilijapolviin merkittävästi.
Leena Luostarisen tuli tunnetuksi voimakkaan värisistä, ekspressiivisistä maalauksistaan. Hänen tuotantonsa aiheita olivat mm. itämaiset aiheet, kissaeläimet, sfinksit ja käärmeet. Myös kukat, kuten lootuksenkukka oli tärkeä aihe. Lootuksen kukka tunnetaan lukuisissa kulttuureissa ja siihen liittyy vahvaa symboliikkaa liittyen mm. maailman luomiseen. Esimerkiksi kuningas Tutankhamonin haudasta on löytynyt sinisen lootuksen kukan jäänteitä. Sininen ja oranssi väri, mutta myös hehkuvan punainen olivat ominaisinta Leena Luostarisen taiteelle.
Leena Luostarinen lehtorina ja maalaustaiteen professorina Kuvataideakatemiassa 1990-luvulla. Hänet palkittiin Pro Finlandia –mitalilla vuonna 1995 ja vuonna 2007 hänelle myönnettiin Suomen Valkoisen Ruusun I luokan komentajamerkki. Vuonna 1974 Luostarinen sai arvostetun Suomen Taideyhdistyksen dukaattipalkinnon
Matti Braun (1968, Berliini), Diptyykki: Ohne titel / Nimetön, valokuva, 2009, Maaretta Jaukkurin kokoelma
Matti Braun on Saksan Kölnissä asuva ja työskentelevä taiteilija, jolla on suomalaiset sukujuuret. Taiteilijan kahdesta valokuvasta koostuva nimetön diptyykki edustaa lähes abstraktia valokuvataidetta, abstrakteja tiloja. Kiviä kuvaavan teoksen taiteilija on ottanut Turkissa Sanliurfan vanhassa arkeologisessa museossa vuonna 2008. Kaupungista on kerrottu löytyneen yli 12.000 vuotta vanhoja temppelin raunioita. Tarinoiden mukaan Aabraham ja Job ovat kotoisin tuolta seudulta. Sininen valokuva liittyy taiteilijan tekemiin matkoihin Marokkoon ja Dakariin vuonna 2009. Braun lahjoitti molemmat valokuvat nykytaiteen professori, kuraattori Maaretta Jaukkurille, tämän kirjoitettua taiteilijan tuotannosta. Taiteilijan mukaan nämä, alun perin itsenäiset teokset, kertovat nyt omaa tarinaansa yhteistyön ja vuorovaikutuksen voimasta ihmisten välillä. Maaretta Jaukkurin Aineen taidemuseolle vuonna 2022 tekemän merkittävän lahjoituksen myötä Aineen taidemuseon kokoelmiin liitettiin yli sata taideteosta Jaukkurin yksityisestä taidekokoelmasta.
