Kun­ta­lais­aloi­te

Kun­ta­lai­sel­la on oikeus tehdä kunnalle aloite sen toimintaa koskevissa asioissa.

Kun­ta­lais­aloi­te

Kuntalaisaloite on yksi niistä vaikuttamisen keinoista, joilla kuntalaiset voivat tuoda äänensä kuuluviin kunnan asioissa. Kuntalaisaloite on yksittäisen asukkaan tai asukasryhmien laatima kirjallinen aloite, jonka kautta kunnan asukas voi vaikuttaa suoraan oman kuntansa toimintaan ja päätöksentekoon. Kuntalaisen aloiteoikeudesta säädetään Kuntalain (410/2015) 23 §:ssä.

Kunnan asukkaiden lisäksi yhteisöillä ja säätiöillä on oikeus tehdä aloitteita kunnan toimintaa koskevissa asioissa. Myös palvelun käyttäjällä on oikeus tehdä aloitteita kyseistä kunnan palvelua koskevassa asiassa vaikka tämä ei olisikaan kuntalainen. Lisäksi neljä prosenttia kunnan 15 vuotta täyttäneistä asukkaista voi tehdä kunnalle aloitteen kunnallisen kansanäänestyksen järjestämisestä. Valtuuston on tällöin viipymättä päätettävä, toimitetaanko aloitteessa tarkoitettu kansanäänestys.

Kuntalain mukaan valtuuston tietoon on saatettava vähintään kerran vuodessa sen toimivaltaan kuuluvissa asioissa tehdyt aloitteet ja niiden johdosta suoritetut toimenpiteet.

Näin teet kun­ta­lais­aloit­teen Torniossa

Kuntalaiset voivat tehdä kaupungin toimintaa koskevia aloitteita yksin tai ryhmänä. Vapaamuotoisen aloitteen voi osoittaa joko kaupunginhallitukselle tai asiaa hoitavalle lautakunnalle. Aloitteesta tulee käydä ilmi, mitä asia koskee sekä aloitteen tekijän nimi, kotikunta ja yhteystiedot.

Kirjalliset aloitteet voi toimittaa Tornion kaupungin kirjaamoon joko postitse, os. Kirjaamo/Tornion kaupunki, Suensaarenkatu 4, 95 400 Tornio tai sähköpostitse, os. kirjaamo@tornio.fi.

Aloitteen käsittelee se kunnan viranomainen, jolla on toimivalta tehdä päätöksiä aloitteen tarkoittamassa asiassa. Aloitteen tekijälle on ilmoitettava kahden kuukauden kuluessa aloitteen saapumisesta, missä viranomaisessa aloite käsitellään, arvioitu käsittelyaika sekä keneltä saa lisätietoja aloitteen käsittelystä. Sen jälkeen, kun aloite on käsitelty loppuun, aloitteen tekijälle on ilmoitettava, onko aloite johtanut toimenpiteisiin. (Tornion kaupungin hallintosääntö 146 §).

Jos aloitteen tekijöinä on vähintään kaksi prosenttia kaupungin asukkaista, aloite on kuuden kuukauden kuluessa vireille tulosta otettava toimivaltaisen viranomaisen käsiteltäväksi.

Aloite vai palaute?

Jos haluat antaa palautetta tai tehdä ilmoituksia ja toimenpide-ehdotuksia kaupungin palveluista, voit antaa palautetta.