Anders Hellant (1717–1789) oli monessa suhteessa torniolainen edelläkävijä. Hän menestyi Tornion pedagogiossa niin hyvin, että opettaja lähetti hänet jo 15-vuotiaana Uppsalan yliopistoon. Opintojensa päätteeksi hän puolusti väitöskirjaa karsinapatojen hyödyllisyydestä Tornionjoen kalastuksessa.
Ranskankielentaitoisena Hellant toimi alle 20-vuotiaana Maupertuisin astemittausretkikunnan tulkkina. Retkikuntaa seuratessaan hän kiinnostui tähtitieteestä, ja Maupertuis lahjoitti hänelle kaukoputken sekä varoja muiden tähtitieteellisten instrumenttien hankintaan. Hellant tekikin vuosikymmenien ajan Torniossa havaintoja niin säästä kuin tähtitaivaan eri ilmiöistä ja rakensi kotitaloonsa Rantakadun varteen pienen observatorion.
Hellant oli myös Tornion teollisen toiminnan isä. Hän perusti 1740-luvun alussa kaksi laitosta, joista toisessa tehtiin poronnahoista säämiskää, toisessa keitettiin poronsarvista liimaa. Näistä etenkin liimatehdas menestyi aluksi hyvin, ja Hellant laivasi tuotetta Tukholmaan melkoisia määriä. Liimaresepti oli kuitenkin hyvin yksinkertainen. Muutkin oppivat taidon nopeasti, eikä Hellantin yritys enää menestynyt.
Myöhemmin hän suunnitteli Tornioon tupakkatehtaan ja sarkatehtaan perustamista, mutta nämä hankkeet eivät saaneet kaupungissa kannattajia. Hellant ei menestynyt keksinnöillään taloudellisesti, mutta arvostusta hän sai: hänet nimitettiin Lapin taloustirehtööriksi ja Ruotsin tiedeakatemian jäseneksi.
Kuva: Anders Hellant oli monitaitoinen mies, joka hallitsi mm. kieliä, matematiikkaa ja tähtitiedettä. Ruotsin tiedeakatemia sai yksinoikeuden almanakkojen julkaisemiseen valtakunnassa 1749, mutta sitä ennen Hellant ehti julkaista kaksi almanakkaa Tornion horisontin mukaan. Ne ilmestyivät 1744 ja 1748, ja niissä on kerrottu myös paikallista tietoa Torniosta ja sen lähiympäristöstä, kuten Tornionjoen jäidenlähdön ajankohdista sekä purjehdusväylistä Tornioon saavuttaessa.
Kirjoitus on osa Ilkka Teerijoen Tornion kaupungin 400-vuotisjuhlavuoden kunniaksi koostamaa Tornion vuosikymmenet -historiasarjaa. Kirjoitukset ilmestyvät keskiviikkoisin Lounais-Lappi -lehdessä ja torstaisin Tornion kaupungin blogissa. Linkit teksteihin löydät Tornionlaakson museon sivuilta.