Etusivu » Blogi » Avosylin, ilolla, oppien – kokemuksia työharjoittelusta Tornion kaupungin viestinnän tehtävissä

Avosylin, ilolla, oppien – kokemuksia työ­har­joit­te­lus­ta Tornion kaupungin viestinnän tehtävissä

Tornion kaupunki on aidosti rajaton, sillä olen saanut harjoittelussa rajattomat mahdollisuudet oppia uutta. Nyt kuitenkin kolmen kuukauden mittainen harjoitteluni Tornion kaupungin viestinnässä alkaa olla ohi ja tradenomiopintoni loppusuoralla.

Tarinan takana

Olen Johanna Mellajärvi. Aiemmalta koulutukseltani olen merkonomi. Keväällä 2025 valmistun Lapin ammattikorkeakoulusta tradenomiksi erikoistuen digitaaliseen markkinointiin.

Olen tehnyt reilut neljä vuotta töitä myynnin parissa. Olen tietyllä tapaa itsenäinen työskentelijä, mutta rakastan tilanteita, joissa kohtaan ihmisiä ja saan auttaa heitä. Myös tällaista työtä olen saanut tehdä Tornion kaupungin harjoittelussa. Minut saavat iloiseksi etenkin sellaiset onnistumisen hetket, jolloin olen pystynyt auttamaan jossain tai ratkaisemaan toisen ihmisen ongelman.

Ajatus har­joit­te­lus­ta Tornion kaupungilla heräsi jo opintojen al­ku­vai­hees­sa

Jo tradenomiopintojen alkuvaiheessa minulle heräsi ajatus siitä, että millaistakohan voisi olla julkisella puolella työskentely, etenkin Tornion kaupungilla. Olen alun perin kotoisin Kolarista ja asunut Torniossa nyt kuusi vuotta, ja aina ajoittain mietin, että kyllä me torniolaiset saamme olla ylpeitä, kun meillä on näin hieno kaupunki. Meillä on tarvittavat palvelut sekä maaseudun rauha.

Harjoittelupaikkaa miettiessä pyörittelin kyllä mielessä useampia vaihtoehtoja, mutta kun tuli aika hakea harjoittelupaikkaa oli selkeää, että kysyn ensimmäisenä Tornion kaupungilta. Vastaukseksi sain harjoitteluohjaajaltani: ”Kyllä me pyrimme ottamaan tänne harjoitteluun sellaiset, jotka meille haluavat”. Eipä sitten tarvinnut enää pohtia, tänne hain ja tänne pääsin. Olihan se pitkä aika odottaa keväästä syksyyn harjoittelun alkamista ja sitä, että vihdoin pääsisin käyttämään oppimiani taitoja työssä.

Millaista on ollut harjoittelu Tornion kaupungilla ja mitä työnkuvaan on kuulunut?

Ensimmäisenä päivänä harjoitteluun tullessani minut otettiin avosylin vastaan ja se on jatkunut harjoittelun loppuun saakka. Täytyy sanoa, että ihan kaikki työtoverit ovat olleet aivan mahtavia ja se on ollut iso syy sille, miksi harjoittelussa on ollut niin mukavaa.

Olen päässyt tekemään harjoitteluni aikana laajasti kaikkea viestintään liittyen, esimerkiksi sosiaalisen median, intran ja verkkosivujen päivittämistä ja sisällöntuotantoa. Olen myös auttanut muita viestinnällisissä asioissa. Olen saanut olla mukana monenlaisessa työtehtävässä ja päässyt käyttämään useita erilaisia työkaluja, niin minulle ennestään tuttuja kuin aivan uusia.

Harjoittelun aikana olen päässyt koko ajan vaikuttamaan työtehtäviini ja saanut tehdä kaikkea sellaista, mistä on ollut opintojeni kannalta hyötyä. Olen saanut todella paljon kokemusta ja kehittynyt juuri niissä työtehtävissä, joita varten opiskelen.

Yhteenvetona sanoisin, että Tornion kaupungilla työskennellessäni olen saanut oppia todella paljon. Tulen syventymään myös lisää viestintään ja markkinointiin opinnäytetyön parissa, jonka saan tehdä Tornion kaupungille.

Suuri kiitos jokaiselle työ­to­ve­ril­le

Minulla on ollut mahtava harjoittelu ja toivon, että jokainen voisi lähteä aamuisin yhtä iloisena töihin kuin itse olen lähtenyt. Joten tällainen pieni muistutus jokaiselle loppuun: jokainen on vastuussa työyhteisön työilmapiiristä. On niin tärkeää, että kaikilla on mukavaa lähteä töihin aamulla. Tässä Tornion kaupunki on työpaikkana onnistunut minun kohdallani erittäin hyvin. Todella iso kiitos tästä kuuluu jokaiselle kanssani työskennelleelle henkilölle.

Minuun saa olla yhteydessä matalalla kynnyksellä, jos tulee jotain kysyttävää. Hoidan Tornion kaupungin viestinnän ja markkinoinnin kehittämistä opinnäytetyön merkeissä kevään 2025.

Johanna Mellajärvi

Kirjoittaja oli viestinnän harjoittelijana Tornion kaupungilla syys-marraskuussa 2024.