Osallistuvan budjetoinnin ideahakuun on saapunut 58 ehdotusta. Ideoita kerättiin kuntalaisilta syyskuun ajan Tornion osallistuvan budjetoinnin sivustolla. Suuret kiitokset kaikille ideahakuun osallistuneille!
Tänäkin vuonna ideahaussa painottuvat kaupunkiympäristöön ja vapaa-aikaan liittyvät toiveet. Monet ehdotukset koskevat esimerkiksi yhteisten kuntoilu- ja ulkoilupaikkojen kehittämistä, kaupunkiympäristön elävöittämistä ja kaunistamista sekä eri ikäisten torniolaisten monipuolisten harrastus- ja vapaa-ajanviettomahdollisuuksien edistämistä.
Ideahakua seuraa uusi yhteiskehittämisvaihe, jota varten kaikki ideahakuun saapuneet ideat on nyt käsitelty ja julkaistu osallistuvan budjetoinnin alustalla.
Yhteiskehittämisvaiheessa kuntalaiset voivat lukea omasta ideasta annetun palautteen sekä tutustua toistensa ehdotuksiin, nähdä ne kartalla ja kommentoida niitä. Tavoitteena on, että ideat kehittyisivät yhdessä keskustellen.
Kommentteja voi jättää ideoihin, jotka täyttävät osallistuvan budjetoinnin kriteerit ja jotka etenevät seuraavaan osallistuvan budjetoinnin vaiheeseen. Näiden ideoiden kohdalla on merkintä ”Hyväksytty”.
Ideat, jotka eivät täytä osallistuvan budjetoinnin kriteerejä, ovat karsiutuneet jatkosta eikä niitä voi enää kommentoida. Näiden ideoiden kohdalla on merkintä ”Hylätty”. Jos idean kohdalla lukee ”Ei määritetty”, ideaa ei ole vielä käsitelty eikä kommentointimahdollisuutta avattu.
Yhteiskehittäminen jatkuu lokakuun ajan. Tämän jälkeen kaupungin eri toimialojen asiantuntijoista koostuva osallistuvan budjetoinnin tiimi alkaa työstää ideoiden pohjalta kuntalaisäänestykseen eteneviä ehdotuksia. Päätös jatkoon etenevistä ehdotuksista tehdään tammikuussa.
Kuntalaisäänestys jatkoon edenneiden ehdotusten välillä järjestetään helmikuussa 2025. Äänestystulos julkistetaan maaliskuussa ja voittajaehdotus toteutetaan vuoden 2025 aikana. Voittajaehdotuksen toteuttamiseen on varattu 20 000 euron suuruinen osallistuvan budjetoinnin määräraha.