Aineen taidemuseon vuosi 2024 sisälsi ennätyksellisen paljon taidekasvatustyötä, lasten ja nuorten osallisuuden lisäämistä, kymmenen uutta näyttelyä ja lukuisia kulttuuritapahtumia. Taidemuseossa vieraili vuoden 2024 aikana lähes 20 000 ihmistä. Aineen taidemuseo on ollut vilkas tapahtumapaikka koko vuoden. Suosituimpia tapahtumia olivat Kauhukartano yli 400 kävijällä ja kaksipäiväinen Taidebasaari lähes 1000 kävijällä. Joka kuukausi järjestettiin myös yleisöopastuksia, konsertteja ja elokuvanäytöksiä.
Ennätysvilkas, jalkautuva taidekasvatustyö
Vuosi 2024 jää historiaan lasten ja nuorten osallisuuden lisäämisessä. Aineen taidemuseon taidekasvatustyö tavoitti ennätyksellisesti yli 7 000 osallistujaa. Taidepajoja pidettiin vuoden aikana enemmän kuin koskaan, kaikkiaan 518 työpajaa. Aineen taidemuseon museopedagoginen työ on valtakunnallisissa tilastoissa osallistuja- ja työpajamääriltään maan kärkeä.
Aineen taidemuseon johtaja Virpi Kanniaisen mukaan Aineen taidemuseon tavoite on olla nuorille paikka, jossa toivo ja mahdollisuudet kohtaavat. ”Yleisötyön ja taidekasvatuksen kautta Aineen taidemuseo kutsuu nuoria mukaan kehittämään kriittistä ajattelua, jakamaan näkökulmia, tietoa ja kokemuksia. Yleisötyön ja taidekasvatuksen kautta mahdollistettu lasten ja nuorten osallistuminen edistää samalla koko yhteiskunnan pitkäaikaista hyvinvointia ja kulttuurista kestävyyttä.”
Aineen taidemuseo on kehittänyt osallisuutta edistävää, liikkuvaa taidekasvatustyötä, joka ulottuu Torniosta useisiin lähikuntiin. Taidekasvatustyötä tehtiin kaikissa ikäryhmissä alkaen varhaiskasvatuksen 1–2 vuotiaista aina senioreihin saakka. Erityisesti työikäisille suunnattujen työhyvinvointi-taidepajojen määrä kasvoi. Vakiintuneita yhteistyökumppaneita olivat mm. Tornion Perheiden Talo ry., Tornion seurakunta ja Meän talo. Taidemuseossa aloitettiin kerran viikossa kokoontuva taidekerho osana Metka – Tornion harrastamisen malli -hanketta. Lisäksi Aineen taidemuseo ja Tornionlaakson museo toteuttivat yhteisen Kalevalaa kouluihin -hankkeen.
Näyttelyt syrjäytymisvaarassa olevien nuorten kanssa, Tornionlaakson vaiettua historiaa ja maalaustaiteen mestareita
Aineen taidemuseon näyttelyvuosi sisälsi taidetta Tornionlaakson perspektiivistä, kun vuoden alussa avattiin ruotsalaisen taiteilijaduo Karin Keisun & Josse Thuressonin näyttely Jaettu poissaolo, joka käsitteli Selma Lagerlöfin klassikkokirjan Peukaloisen retket, suhdetta Tornionjokilaaksoon.
Aineen taidemuseon kokoelmanäyttely luotiin osallistavalla tavalla, kun joukko nuoria erityisammattioppilaitos Luovilta ja Tornion Työvoimalasäätiön Startti-pajalta kuratoi ystävänpäivänä avautuneen näyttelyn Lähellä – Teoksia Aineen Kuvataidesäätiön ja Aineen taidemuseon kokoelmista.
Aineen taidemuseon vilkkainta aikaa oli kesä ja Kuutti Lavosen yksityisnäyttely Purjehdus hiljaisuuteen veti ennätysmäärän yleisöä. Vuoden 2024 lopussa esiteltiin kaksi pohjoisten taiteilijoiden näyttelyä, oululaisen taidemaalari Kirsti Muinosen Piknik ja kittiläläisen taiteilijaparin Raisa Raekallion & Misha del Valin näyttely Lapin piha. FOKUS näyttelyiden sarja keskittyi vuoden 2024 alussa taidegraafikoihin Sointu Viinikka, Kari Huhtamo, Elsa Ytti ja Ernst Mether-Borgström sekä Videoviikot-nimiseen kokonaisuuteen, jossa esiteltiin videoteoksia taiteilijoilta Joel Karppanen, Illusia Juvani, Niina Lehtonen Braun, Anna-Kaisa Ant-Wuorinen sekä Karin Keisu & Josse Thuresson. Vuoden 2024 viimeisessä FOKUS näyttelyssä keskitytään kemijärveläisen taiteilija Marjo Talvensaaren tuotantoon vuosilta 2022–2024. Näyttely FOKUS Marjo Talvensaari jatkuu 2.2.2025 saakka.
Taidemuseoalue jatkaa kehittymistään – tavoitteena kansainvälinen veistospuisto
Aineen taidemuseon piha-aluetta remontoidaan vuosina 2024–2025, parantaen mm. alueen valaistusta, viihtyisyyttä ja reititystä. Taidemuseo hankki uuden julkisen taideteoksen, joka sijoitettiin museorakennuksen länsirannalle kehittyvään veistospuistoon. Kuvanveistäjä Emma Jääskeläisen teos Cloud Number Nine (2021) edustaa uuden sukupolven kuvanveistoa ja jatkaa Eila ja Veli Aineen aloittamaa työtä taiteen saavutettavuuden lisäämiseksi kaikille.
Lisätietoja:
Virpi Kanniainen, Aineen taidemuseon johtaja
+358 50 597 1197, virpi.kanniainen@tornio.fi
Anita Alamaunu, museolehtori
+358 50 597 1192, anita.alamaunu@tornio.fi