Kiinteistöt valmiiksi
Kiinteistötoimituksia ovat muun muassa tonttien, katualueiden ja muiden yleisten alueiden kuten puistojen maa-alueiden lohkomiset omiksi kiinteistöikseen. Kaupunki suorittaa kiinteistötoimitukset asemakaavoitetuilla alueilla. Maanmittauslaitos hoitaa asemakaava-alueiden ulkopuolisilla alueilla.
Ennen rakennusluvan hakemista on asemakaava-alueella tarkistettava, että tontti on MRL 81 §:n mukaisessa valmiudessa rakentamiseen. Asemakaava-alueella rakennusluvan saamisen edellytyksenä on, että kortteliin laadittu tonttijako ja sen mukainen rakennuspaikkana käytettävä tontti on lohkottu ja merkitty kiinteistörekisteriin.
Kaikkiin tehtäviin kiinteistökauppoihin tai kiinteistön muihin luovutuksiin tarvitaan kaupanvahvistaja. Kaupungin palveluksessa olevat kaupanvahvistajat ovat Janne Vierelä ja Marika Jukkola.
Palvelut ovat maksullisia.