Nuoret vaikuttajat
Torniolaiset lapset ja nuoret voivat vaikuttaa oman elinympäristönsä kehittämiseen esimerkiksi kunnallisaloitteilla, oppilaskuntatoiminnassa ja järjestötoiminnassa. Jokainen voi tehdä aloitteita ja parannusehdotuksia tai antaa palautetta vaikka nykäisemällä nuorisoneuvoston edustajia hihasta. Jokaiselta Tornion koululta löytyy tällä hetkellä yksi tai useita edustajia. Nuoriso-ohjaajia tavatessasi voit myöskin kertoa asiasi, he työskentelevät sinua varten.
Vaikuttamismahdollisuudet aukeavat 13-25-vuotiaille nuorille Tornion nuorisoneuvoston kautta. Nuorisoneuvosto, tutummin Nune, on nuorten muodostama neuvosto, joka tuo ideoitaan ja ehdotuksiaan kaikkien kuuluville, tekee aloitteita tärkeinä pitämistään asioista, seuraa kaupungissa tehtävää päätöksentekoa sekä aktivoi nuoria herättämään keskustelua yhteiskunnallisista asioista.
Nuorisoneuvosto
Tornion nuorisoneuvosto eli Tornion nune on tarkoitettu 13–25-vuotiaille torniolaisille nuorille, jotka ovat kiinnostuneita vaikuttamaan oman kaupunkinsa nuorten asioihin. Tornion nune toimii aktiivisesti ja kokouksia pidetään vähintään kerran kuussa. Nune antaa muille kaupungin päätöselimille lausuntoja, huomioita ja aloitteita nuorten näkövinkkelistä. Tornion nuorisoneuvostolla on edustaja puhe- ja läsnäolo-oikeudella Tornion kaupunginvaltuustossa ja elämänlaatulautakunnassa sekä nuorten ohjaus- ja palveluverkostossa. Sen lisäksi Nune on mukana erilaisissa tapahtumissa ja foorumeissa.
Miten mukaan nuorisoneuvoston toimintaan?
Tornion Nunen kokoukset ovat kaikille avoimia, ja niistä tiedotetaan Tornion Nunen somekanavilla. Kokouksiin voi tulla kuunteluoppilaaksi, jos haluaa ensin tutustua toimintaan. Tornion nuorisoneuvosto järjestää jokaisella Tornion koululla vaalit kahden vuoden välein. Vaalien ajankohtana löydät koulultasi ohjeet ehdokkaaksi asettumiseksi. Silloin kun ehdokkaita on vain muutama, ei vaaleja tarvitse koululla järjestää. Jos ehdokkaita on kolme tai useampi, on vaalit järjestettävä.
Nuorisoneuvoston toimihenkilöt 2023-2024
- Tukiaikuinen/sihteeri nuoriso-ohjaaja Jan-Mikael Hakomäki puh. 050-576 0498, jan-mikael.hakomaki@tornio.fi ja Markku Lukkariniemi puh. 0400-768604
- Puheenjohtaja: Vertti Lepistö
- Varapuheenjohtaja: Atte Räisänen
- Edustaja kaupunginvaltuustossa: Vertti Lepistö
- Edustaja elämänlaatulautakunnassa: Christa Niska
- Edustaja sivistyslautakunnassa: Anniina Jänkälä
- Edustaja monialaisessa nuorten ohjaus- ja palveluverkostossa: Saimi Vuollo
- Lapha nuorisovaltuuston jäsen: Vertti Lepistö
Tornion nuorisoneuvostolla on some-tilejä, joiden kautta pysyt mukana nykyisestä päätöksenteosta. Seuraa meitä somessa: