Struven ketju
Struven ketju on kolmiomittausketju Pohjoisen jäämeren ja Mustanmeren välillä. Kolmiomittauksilla ja tähtitieteellisillä havainnoilla selvitettiin 1800-luvulla maapallon muotoa ja kokoa sekä napojen litteyttä. Kolmiomittausketju oli yksi aikansa huomattavimmista teknis-tieteellisistä saavutuksista. Tarkkatuloksiset mittaukset noin 2820 kilometriä pitkällä ketjulla tehtiin vuosina 1816–1855. Mittauksilla todistettiin muun muassa, että yhden meridiaaniasteen kaaren pituus oli Mustallamerellä noin 400 metriä lyhyempi kuin Pohjoisen jäämeren tuntumassa.
Struven mittausketju (Struve Geodetic Arc) otettiin vuonna 2005 Unescon maailmanperintöluetteloon. Struven ketju edustaa tieteen ja tekniikan kulttuuriperintöä. Ketju muodostuu 258 kolmiosta ja siinä on yhteensä 265 peruskolmiopistettä sekä 60 apupistettä. Se kulkee nykyään kymmenen maan alueella: Norja, Ruotsi, Suomi, Venäjä, Viro, Latvia, Liettua, Valkovenäjä, Moldova ja Ukraina. Ketjun pisteistä on valittu ja suojeltu yhteensä 34 edustamaan koko mittausta.
Sruven ketju kulkee halki Suomen lähes 1000 kilometrin matkalla ja sen 265 pisteestä 83 sijaitsee Suomen alueella. Suomesta valitut ja suojellut kuusi pistettä ovat Stuor-oivi (nimi nykyasussa Stuorrahanoaivi) Enontekiöllä lähellä Norjan rajaa, Avasaksa (Aavasaksa) Ylitorniolla ja Tornea (Alatornion kirkko) Torniossa, Puolakka (Oravivuori) Korpilahdella, Porlom II (Tornikallio) Lapinjärvellä ja Svartvira (Mustaviiri) Pyhtään saaristossa.
Struven ketju Tornionlaaksossa
Tornionlaaksossa sijaitsee seitsemän Struven ketjuun kuuluvaa suojeltua maailmanperintöpistettä: neljä Ruotsin ja kolme Suomen puolella. Ketju jatkuu pohjoiseen Jäämeren rannalle Norjan puolelle, missä on neljä suojeltua pistettä. Ruotsin suojellut pisteet ovat Tynnyrilaki Kiirunassa, Jupukka Pajalassa, Pullinki Övertorneålla ja Perävaara Haaparannalla. Suomen puolen suojellut pisteet ovat Stuorrahanoaivi Enontekiöllä, Aavasaksa Ylitorniolla ja Alatornion kirkon torni Torniossa.
Perävaaran mittauspiste
 |  |
Näkymät Jupukalta ja Pullingista
Tornionlaakso ja tutkimusmatkailijat
Tornio oli pitkään maailman pohjoisin kaupunki ja eteläisin paikka, missä saattoi nähdä keskiyön auringon. Täältä avautuivat hyvät vesireitit meritse etelään sekä jokia pitkin pohjoiseen. Tämä houkutteli alueelle tutkimusmatkailijoita ja oppineita.
Varhaisin Tornion seudun kuvaus on ruotsalaisen papin Olaus Magnuksen vuonna 1555 latinaksi ilmestyneessä kirjassa Pohjoisten kansojen historia. Hän oli tehnyt vuonna 1519 Torniosta Pelloon ulottuvan matkan ja kerännyt aineistoa kirkon tarpeisiin. Vuonna 1673 ilmestyi upsalalaisen Johannes Schefferuksen teos Lapponia, joka oli varsin suosittu, vaikka kirjoittaja ei tiettävästi itse Lapissa käynytkään.
Tavoitteellisempi luonnon kartoitus liittyy 1700-luvun ajatusmaailmaan. Tornionlaaksoa teki tunnetuksi Pierre Louis Moreau de Maupertuis´n johtama ranskalainen astemittausretkikunta, joka vuosina 1736–37 tekemillään mittauksilla todisti, että maapallo on navoiltaan litistynyt ellipsoidi. Vuonna 1799 Tornionlaaksossa kävivät italialainen kirjailija Giuseppe Acerbi ja ruotsalainen eversti Anders Skjöldebrand, jotka julkaisivat kumpikin kuvitetut matkakertomuksensa. Myös englantilainen mineralogi Edward Clarke kuvasi laajassa matkakertomusten sarjassa vuoden 1799 Lapin matkaansa.
Kuten edellä on tuotu esiin Tornionlaakso muodostaa myös merkittävän etapin Friedrich Georg Wilhelm von Struven ketjussa. Mittaukset Tornionlaaksossa tehtiin vuosien 1842-52 aikana.
